A&O - Viemässä hyvää viestiä

Clone of Köyhien itsenäisyyspäiväjuhla - vapaaehtoistyön suuri koitos

 

 

Operaatio Ruokakassi yhteistyössä Turun Mikaelinseurakunnan sekä jäsen- ja yhteistyöjärjestönsä kanssa mahdollisti jälleen jo perinteeksi muodostuneen Köyhien itsenäisyyspäiväjuhlan kolmatta kertaa Turun Kauppatorilla. Paikalle oli saapunut suuri joukko ihmisiä juhlimaan arvokasta itsenäisyyspäivää.

Operaatio Ruokakassi tekee järjestöjensä kautta lähes viikon jokaisena päivänä työtä vähävaraisten ja pienituloisten auttamiseksi. Köyhien itsenäisyyspäiväjuhla on vuoden kohokohta, jonka jälkeen moni järjestö ja seurakunta siirtyy hetkeksi huilimaan ja keräämään voimia uuteen vuoteen ja työn tuomiin haasteisiin.

- Yhden tapahtuman järjestämisen taustalla on useinkin monien kuukausien työ. Se mitä ulospäin nähdään itse tapahtumassa on aina vain jäävuoren huippua. Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Mertsi Ärling toteaa.

Vain kyllin hyvä voi olla tarpeeksi parasta

Turun Kauppatorille oli saapunut tuhatmäärin ihmisiä niin avuntarvitsijoita kuin vapaaehtoisia. Paikalla oli myös  puheenvuoron pitäjiä eri seurakunnista kuten evankelisluterilaisen seurakunnan edustajina kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja pastori Jorma Kalajoki, Ordoksisen kirkon edustaja isä Roland Tönisson ja vapaiden suuntien seurakuntien edustaja evankelista Rory Kaey. Paikalla oli myös Turun kaupungin hallituksen edustaja Olli A. Manni ja maanpuolustuskoulutuksen edustajia.

Musiikista juhlassa huolehtivat Turun Pavarotiksikin kutsuttu Leonard "Leukku" Stenrooth ja Seppo Lindeman. Torilla raikuivat niin kauneimmat joululaulut kuin rakastetuimmat hengelliset laulut.

- Itsenäisyyspäiväjuhla niin kuin muutkin järjestämämme juhlat ovat aina kokonaisuus, joka koostuu sekä arvovaltaisista puhujista kuin myös hyvästä musiikista. Ja tietysti tärkeänä osana ovat erilaiset jaettavat tuotteet, joita tässäkin juhlassa jaettiin useita tonneja. Tahdomme antaa aina parastamme.

 

Poliisia kiinnosti köyhien juhlat

Juhlassa jaettiin ruokakasseja yhteensä 1800 kassia, hernesoppaa kului 300l, kahvia toiset mokoma ja pullaa useampi kymmenen pitkoa. Lahjoituksina saatuja vähänkäytettyjä ja uusia vaatteita jaettiin reilu 500 muovipussia. Suurin osa tuotteista oli saatu lahjoituksena mutta osa myös ostettiin juuri tätä tapahtumaa varten. Jonon perusteella oli selvää, että ruokakassiteltan jono oli kaikista pisin. Se ylti torin poikki useamman kerran. Jonottamaan tultiin liki kahtatuntia ennen.

- Toiminnanjohtajana olen erittäin tyytyväinen tämän vuoden juhlaa ja erityisesti siihen, että sain vapautuksen tänä vuonna juhlan organisoimisesta. Vastuun kantoivat veljespari  Petri Peippo ja Riku Salo OR:n hallituksesta. Toisaalta oli ilo nähdä suuri joukko juhlimassa ja samalla se oli myös sydäntä särkevää. moniulotteinen köyhyys oli käsinkosketeltavaa.

- Jäin myös yhtä asiaa ihmettelemään. Väkimäärältää ja arvokkuudeltaa sekä ajankohtasuudeltaan yksi merkittävimmistä tapahtumista keskellä Turun toria jäi paikalliselta medialta täysin ilman kiinnostusta - paikalla ei näkynyt sen enempää kuvaajia kuin toimittajiakaan, miksiköhän? Valtakunnallinen uutismediakin antoi ymmärtää, että vain Helsinkissä huomioitiin köyhät kanssamatkaajamme. Oma päämediaammekaan, ei näyttänyt kiinnostavan köyhien juhlat mutta poliiseja kyllä kiinnosti valtava ihmisjono, joka kiemurteli Kauppatoria edestakaisin useamman kerran. Luvat tarkistettuaan poliisipartio toivottivat hyvää itsenäisyyspäivää ja tsemppiä arvokkaaseen työhön.