Työttömien joulujuhla 16.kertaa Turussa
Turkulaisten eri seurakuntien kattama ilmainen jouluateria on jälleen sunnuntaina 4.12.2011 tarjolla työttömille ja vähävaraisille perheineen. Puolalan koulun juhlasali ottaa kahdessa erässä vastaan yhteensä tuhat ruokailijaa, jotka ilmoittautuvat Turun Seudun Työttömien kautta. Kattaukset ovat klo 12 ja klo 16.
Runsaan noutopöydän mahdollistavat seurakuntien lisäksi vapaaehtoistyöntekijät, jotka vastaavat ruuan hankinnasta, valmistuksesta ja tarjoilusta. ”
Vielä viimevuosiin asti tapahtuman budjetti oli noin 3000€, mutta parina viime vuonna menot ovat jääneet noin tuhanteen euroon, kiitos runsaskätisten lahjoitusten”, Työttömien Joulun puuhanainen Ritva Rantanen iloitsee.
”On ollut ilo todeta, että yritykset ovat lähteneet tukemaan hankettamme, joulumieltä luodaan kotikaupunkiimme yhteisvoimin. Yhdessä tekeminen on sitä paitsi hauskaa ja se luo yhteisöllisyyttä, jota tämä aika erityisesti kaipaa”.
Työttömien joulujuhla järjestetään jo 16. kerran. Viikolla 48 talkootyö huipentuu ruuanvalmistukseen, kun Turun Helluntaiseurakunnan keittiössä valmistetaan joulukaloja ja rosollia.
Viime vuonna yritykset lahjoittivat lähes kaiken tarjottavan, joten talkooväki sai ottaa rennommin verrattuna alkuvuosiin, jolloin itse paistettiin kinkut ja myös kaikki laatikot.
Ruuanvalmistustalkoot alkavat maanantaina.28.11. Yhteensä talkoolaisia juhlapäivä mukaan lukien Työttömien Joulun hankkeessa on toistasataa.
Työttömien Joulun järjestävät Turun vapaitten suuntien seurakunnat, Pelastusarmeija, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Diakoniakeskus sekä Viestintäyhdistys A&O.
*****************************************************
Työttömien joulujuhla sunnuntaina 4.12.2011.
Puolalan koulun juhlasalissa, Kauppiaskatu 14, 2. krs
Kaksi kattausta: klo 12 ja klo 16
Ilmoittautuminen 2.12.2011 klo 13.30 mennessä
Turun Seudun Työttömien toimistoon, puh.044 700 7421.
Tilaisuus on ilmainen, mutta järjestelyjen takia halutaan tietää
kattauksiin osallistuvien nimet sekä lasten määrä.
