A&O - Viemässä hyvää viestiä
G-Powered haaveilee USA:n kiertueesta, VIDEO!
G-powered syntyi, kun Miia Rautkoski kuuli huhun, että konemusabändi kaipaa laulajaa. Hän oli juuri muuttanut uudelle opiskelupaikkakunnalle Jyväskylään. Pian Kimmo ja Miia alkoivat hahmotella ensimmäisiä kappaleita Kimmon kotistudiolla. Keväällä 2006 nähtiin G-Poweredin ensimmäiset keikat ja levyä alettiin suunnitella. Nyt yhtyeellä on jo neljä täyspitkää albumia. Bändi tekee myös uusia aluevaltauksia keikkailemalla ulkomailla. Nyt toiveissa on päästä USA:han.
