A&O - Viemässä hyvää viestiä

14 vuotta teetupailtoja Naantalissa

Syksyllä tulee 14 vuotta täyteen siitä, kun Esa Lautamäki ja Eero Vallenius ovat yhdessä vetäneet teetupailtoja nuorille Naantalin Vapaa-aikatullissa.

Eero muistelee, että hän teki Tero Westerbackan kanssa teetupailtoja vuoteen 1997 saakka. Tämän jälkeen oli vuosi väliä, kunnes Eero tapasi Mikko Malirannan, joka sanoi, että nyt aloitetaan nuorisotyö. Lyhyen ajan jälkeen Mikko antoi tilojen avaimet Esalle käteen ja sanoi, että jatkakaa. Malirannan Mikolla oli tuolloin myös Venäjän Karjala-työ niin hän koki, ettei voi tehdä useita töitä yhtä aikaa. Esa muistaa lyövänsä Eeron kanssa kättä päälle, että tätä työtä ei jätetä. Tuolloin oli syksy vuonna 1998.

Esa kävi 90-luvulla teetupa busseissa veljensä kanssa. Uskoon hän tuli vuonna 1992, jonka jälkeen hän kierteli kaikki teetupa-systeemit läpi niin, kuten hän itse kuvailee. Hän muistelee, että vuosina 93-96 mm. Paimiossa oli paljon nuoria kerrallaan teetupa bussin luona, jopa 50-100 nuorta yhteensä. Bussiin sisälle pääsyä piti vuorotella ja jonossa jopa huudettiin, että "päästä sisään".

Esa kertoo, että Jumala näytti näinä vuosina millaista on teetupa-työ ja hän sai pohjan tulevalle kutsumukselleen. Hän kehoittaa uskovaisia menemään mukaan erilaisiin tehtäviin, vaikkei ottaisikaan heti vastuuta. Näin kuitenkin löytyy se "oma juttu" ja Herra pääsee puhumaan kutsumustyöstä.

Hän rukoili siihen aikaan Herralta johdatusta Naantaliin, olisiko hänelle siellä käyttöä.  Hän myös rukoili ystävää, joka osaisi soittaa ja laulaa ja näin olisi apuna Evankeliumin levittämisessä. Kolmantena rukouksena oli saada sellainen vaimo kuin hän tarvitsee. Seuraavana päivänä hän lähti Turkuun kokoukseen. Puheen pitäjä alkoi rukoilla puheensa lopuksi ihmisten puolesta ja profetoimaan heille. Hän tuli suoraan luokseni ja sanoi, että mitä olin eilen ajatuksissani rukoillut niin se tulee toteutumaan. Tunsin Pyhän Hengen läsnäolon ja aloin itkemä. Tämän jälkeen puhuja meni taakseni jonnekin, en tiennyt silloin, että hän meni tulevan vaimoni luokse profetoimaan mm. uudesta jaksosta elämässään ja että ongelmat siirretään sivuun. Näin Jumala johdatti sellaisen vaimon kuin minä halusin. Hän asui Naantalissa, jonne Esa myös muutti, sekä hän soittaa ja laulaa. Näin ne kolme rukousta toteutui täysin.

Esa kertoo, että kun he aloittivat teetupatyön kävi nuoria illassa jopa 20-30. Nyt heitä käy 10-20. Mielenkiintoisena seikkana hän kertoo kävijöistä muodostuvan "ryhmän" joka käy illoissa n. 3-4 vuotta, alkaen kun he ovat n. 14-15 vuoden ikäisiä. Kun he tulevat aikuisuuden ikään n. 18 vuotta, niin koko ryhmä saattaa jäädä pois ja uuden nuoret tulevat tilalle. Täällä on ollut hyviä keskusteluita erilaisten nuorten kanssa. On ollut myös ns. "nuppineula" -hetkiä, jolloin on kuunneltu hiiskahtamattakaan, jolloin olisi kuullut nuppineulan putoamisen.

– Kun Herra on antanut tämän työn niin sitä jaksaa, sanoo Esa.

– Vaikka joskus on väsynyt niin ei kuitenkaan tule sellaista mieltä, että "voi ei, taas se teetupa on tänään" tai vastaavaa. Eli kuorma on keveä. Päivi-vaimon äänitetuloista tulee lapsi ja nuorisotilille rahaa, jota voimme käyttää tähän tarkoitukseen.

Eerolle kutsumus nuorisotyöhön tuli jo 80-luvulla eräässä kerhohuoneessa, kun heitä oli siellä 4-5 henkilöä rukoilemassa. Tuolloin hän ja Tero Westerbacka kokivat samanlaisen Pyhän Hengen täyttymisen sekä tunteen tulevasta palvelutyöstä nuorisotyössä. Se kokemus on kantanut näihin vuosiin, että on jaksanut olla uskollinen vaikka on saanut olla (vaan) siinä "kylväjän" tehtävässä eikä ole saanut olla "niittäjänä".

Eero laittaa kahvit ja teet joka ilta, sekä hieman naposteltavaa. Keväisin he käyvät hampurilaisravintolassa syömässä. Eero muistaa, että molemmat ovat pitäneet omat 50 vuotispäivät myös nuorille kakkujen kera näissä illoissa.

Iltoja pidetään Naantalin Vapaa-aikatullissa kahden viikon välein tiistaisin klo 19-21.30. Tervetuloa kaikki Naantalilaiset varkkarit ja nuoret vapaa-aikatulliin.
A&O-lehden verkkosivuilta löytyy video esittely teetuvasta.

http://youtu.be/5SJtOpKNbQY

Teksti , kuvia ja video: Markku Saikkonen