Turku rukoilee -illat yhdistävät
Turku rukoilee on rukousilta, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman monta turkulaista eri seurakunnista rukoilemaan yhdessä kaupunkimme puolesta. Iltaa vietetään kuukausittain aina eri kirkon tiloissa - torstaina 16.2. kokoonnuttiin Turun Helluntaiseurakunnassa.

Jani Leppälä ystävineen vastasi musiikista.

Illan juontajat: Heidi Popova Turun Helluntaiseurakunnasta ja Juhana Markkula Katariinanseurakunnasta.

Turun vapaaseurakunnan pastori Jopi Pietiläinen johti rukoukseen Suomen poliittisen kentän - erityisesti tasavallan presidentin, hallituksen ja tulevien kuntavaalien - puolesta. Myös Euroopan talouskriisiä ja erityisesti Kreikkaa muistettiin rukouksin.

Mikaelinseurakunnan kappalainen Pasi Jaakkola aloitti innostavan puheensa kertomalla Tukholman Santa Claran kirkon rukousherätyksestä, joka sai kituuttavan seurakunnan kasvamaan ja tavoittamaan diakoniatyön kautta mm. läheisen pahamaineisen Sergelin torin prostituoituja ja narkomaaneja. Myöhemmin puheessaan Jaakkola haastoi kuulijoita tuomaan rukouksen osaksi arkea. Esimerkiksi 10 minuutin rukoushetki keskellä työpäivää voi olla koko päivän tärkein hetki.

Arto Kemlin kertoi Turussa toimivasta 24/7 rukoushuoneesta, jossa aina kuukauden ensimmäisen viikon aikana rukoillaan vuorokauden ympäri.
Lisätietoa Turku rukoilee -illoista ja 24/7 rukoushuoneesta saat osoitteesta www.turunpalo.net
Seuraavan kerran Turku rukoilee -iltaa vietetään torstaina 29.3. kello 18.30 Betel-kirkossa
