Rakentuisitko rukoilemalla rukousketjussa?
Turkulaisia haastetaan rukoilemaan tällä viikolla vuorokauden ympäri. Rukous 24/7 -tapahtuma starttaa torstaina, ja sen tiimoilta jaetaan rukoilijoille rukousvuoroja. Jokainen halukas saa varata oman vuoronsa, ja näin syntyy viikon pituinen katkeamaton rukousketju.
Laulu tai maalaus voi tukea rukousta
Rukoilijoille on varattu Mix -kahvilaan oma rukoustilansa. Sinne on tuotu myös erilaisia rukouksessa auttavia tavaroita.
- Mix -kahvilasta löytyy esimerkiksi maalaustarvikkeita ja kitara, kertoo tapahtuman järjestämisessä mukana oleva Markku Heikkilä.
Järjestelyillä otetaan huomioon erilaiset persoonalliset piirteet. Joku saattaa tahtoa maalata, soittaa kitaraa tai kirjoittaa runoja rukoillessaan.
- Toiminnassa lähdetään liikkeelle jokaisen omista ja persoonallisista rukoustavoista ja piirteistä, kertoo Heikkilä.
Tutustumista rukouksen aarteisiin
Turussa seurakuntien yhteiset rukoushetket ovat tuttuja jo entuudestaan. Turku rukoilee -illat yhdistävät eri seurakuntien ihmisiä rukoilemaan. Tällä viikolla alkavan tapahtuman kokoonkutsuja on Arto Kemlin, joka sai palon yhteiseen rukoukseen luettuaan kirjan: Punaisen kuun aikaan. Hänen mielestään kokoontuminen yhteen rukoilemaan voi rikastuttaa omaa rukouselämää.
- Rukous 24/7 -järjestö lähti käyntiin, kun pieni ryhmä ihmisiä, jotka kokivat rukoilemisen hankalaksi, kokoontui rukoilemaan. Heidän oli tarkoitus rukoilla aluksi kuukausi, mutta aika venähti paljon pidemmäksi, hän sanoo.
- Kun lähtee liikkeelle omasta kodistaan jonnekin rukoilemaan, saattaa olla helpompi keskittyä rukoukseen, miettii Kemlin.
Rukoukseen voi löytää myös yhdessä uusia tapoja. Sillä voi olla vaikutusta myös omaan rukouselämään. Niin Kemlin kuin Heikkiläkin ovat samaa mieltä siitä, että rukous auttaa paljon rukoilijaa itseään. Vaikka sillä on vaikutuksia myös ulkopuolelle, se rakentaa myös itse rukoilijaa.
Rukousvuoroja syyskuun rukousviikkoa varten voi varata osoitteessa www.turunpalo.net ja puhelinnumerosta 046-525 7243.
Lisätietoa tapahtumasta:
www.turunpalo.net
http://24-7rukous.fi
http://www.24-7prayer.com
